keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Seuraavalla valtuustokaudella tarvitaan selkeä palvelustrategia

Lisäilen tänne tekstejä, jotka olisi pitänyt päivittää sivuille jo aikoja sitten. Alla on puhe tarkastuskertomuksesta, jonka pidin valtuustossa 18.6.2008. Palveluiden arvioimisen kannalta ajankohtaista asiaa, etenkin kun v 2009 budjetti on Helsingissä neuvotteluja ja hyväksymistä vaille valmis.



Tarkastuskertomus ja tilinpäätös antavat mahdollisuuden arvioida miten valtuuston asettamat tavoitteet on viime vuonna saavutettu. Samalla voidaan jonkin verran arvioida myös sitä, ovatko asetetut tavoitteet olleet realistisia.
Budjetissa on asetettu joitakin sitovia toiminnallisia tavoitteita. Näistä kaikkia ei ole saavutettu, ja tavoitteita on jouduttu niiden osalta muuttamaan. Strategian ja tavoitteiden tulisi yhdessä kertoa mitkä asiat kaupunki on valinnut ydintoiminnoikseen, ja miten se ne toteuttaa. Sitovat tavoitteet kuvaavat osaltaan kattavasti kaupungin moninaista palvelutarjontaa, mutta samalla niitä vaivaa tietty hajanaisuus. Kaupungin palvelutarjonnan ydin ei aukea asetettujen tavoitteiden kautta.

Seuraavalla valtuustokaudella tuleekin valmistella kaupungin strategia, joka sisältää selkeän palvelustrategian. Meidän valtuutettujen pitää osata valita palveluiden painopisteet, määritellä palveluiden sisältö ja laatu. Tämä kaikki pitää tehdä suhteessa käytettävissä oleviin resursseihin. Emme voi vaatia hallintokunnilta sellaista johon emme osoita resursseja, emmekä voi luvata kaupunkilaisille sellaista johon emme satsaa.

Virastojen tulee sitoutua kaupungin strategioihin. Tämän olen ajatellut olevan itsestään selvyys, mutta tarkastuslautakunta mainitsee esim. esteettömyysstrategian osalta että sen toteuttamiseen tarvittaisiin erillisiä kannustimia. Eikä strategia itsessään ole riittävä kannustin.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kaupungin toiminnan ydintä. Niiden palveluja käyttää suuri joukko kaupunkilaisia, ja niiden järjestämiseen käytetään yli puolet kaupungin budjetista. Palvelujen toteutumisen arviointi olisi näidenkin osalta helpompaa, jos tarjottava palvelu olisi tarkemmin määritelty.
Terveyspalvelujen järjestämisessä Helsinki on onnistunut kohtuullisen hyvin. Hoitotakuun toteuttamiseen on osoitettu lisärahoitusta, ja Helsinki on menestynyt terveysasemien laatumittauksessa hyvin. Hammashoidon tilanne on edelleen hankala, vaikka lisäsatsauksella sitä on saatu korjattua. Hammashoito on malliesimerkki eduskunnan kunnalle asettamasta lisävelvoitteesta, jonka vaikutuksia ei ole osattu ennakoida, ja jonka toteuttamiseen ei ole osoitettu rahoitusta. Helsingin on kuitenkin hoidettava hammashoitopalvelut lain edellyttämälle tasolle.

Terveysasemien välillä on edelleen alueellisia eroja. Tämän ratkaisemiseksi tarkastuslautakunta esittää vapaata hoitoon hakeutumista. Myös uudessa terveydenhoitolaissa on lähtökohtana potilaan oikeus valita terveyskeskuksensa ja lääkärinsä. Vapaa hakeutuminen ei kuitenkaan poista vakavinta ongelmaa joka terveysasemia vaivaa, eli lääkäripulaa. Potilaiden jakaminen lääkäreille uudella tavalla ei lisää lääkäreiden määrää. Se voi pahimmillaan johtaa akuuttivaivojen priorisoimiseen, monisairaiden potilaiden pitkäjänteisen hoidon sijaan. Terveyskeskuksessa pitää jatkaa toimintakäytäntöjen kehittämistä siten että hoidon vaikuttavuus on mahdollisimman suurta, ja työstä saadaan taas lääkäreiden kannalta mielekästä ja siten houkuttelevaa. Liian suuret ja raskaat vastuuväestöt uuvuttavat nyt osan lääkäreistä. Tästä kärsivät potilaat jotka jäävät ilman tarvitsemiaan lääkäripalveluja.

Sosiaalipalveluissa selkeitä ongelmia on aiheutunut arvioitua suuremmista asiakasmääristä mm. päivähoidossa, kuljetuspalveluissa sekä toimeentulotuen tarvitsijoissa. Tarkastuskertomus antaa muuten varsin vähän mahdollisuuksia sosiaaliviraston toiminnan arvioimiseen. Sosiaalipuolen toimintaa käsitellään usein sen lakisääteisyyteen vedoten. Laki ei kuitenkaan kerro miten palvelut pitää järjestää. Pelkkä lakisääteisyys ei siis takaa että palvelu on järjestetty hyvin, laadukkaasti ja taloudellisesti. Selkeä palvelustrategia helpottaisi tätäkin arviointia.

Lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisyyn pitää löytää toimivampia keinoja. Ongelmien ennaltaehkäisy on koko kaupungin vastuulla, ja siihen tarvitaan entistä parempaa hallintokuntien välistä yhteistyötä.
Päivähoidon ja koulun laatuun satsaaminen on lasten edun mukaista.

Joukkoliikenteellä on nykyisin aiempaa enemmän driveä. Hyvä näin, koska joukkoliikenne on kaupungin sujuvan toiminnan kannalta välttämätöntä. Laadukas joukkoliikenne vähentää ruuhkia, mahdollistaa ihmisten liikkumisen töihin, harrastuksiin ja muiden ihmisten pariin. Joukkoliikenne myös tukee hyötyliikuntaa, joka tulisi nostaa kaupungin liikuntastrategiassa keskeisempään asemaan.
Liikuntapalveluita käyttää lopulta aina vain aktiivisin joukko. Terveysliikunnan lisäämiseksi pitää kaupunkilaiset saada käyttämään omia jalkojaan paikasta toiseen siirtymiseen Joukkoliikenteen käyttäjä kävelee enemmän kuin autolla kulkija. Sujuva joukkoliikenne tarvitsee rinnalleen houkuttelevan kevyen liikenteen verkoston, ja vähemmän autoja, jotta kävellen tai jalan kulkeminen on turvallista ja houkuttelevaa. ’

Tarkastuslautakunta on ansiokkaasti vertaillut eri joukkoliikennemuotojen käyttökustannuksia. Raideliikenteen tehokkuus onkin syytä muistaa, kun arvioidaan esim. Jokerin siirtämistä raiteille, tai Jokeri II.n toteuttamista.
Tarkastuskertomuksessa arvioidaan myös muulla kuin suomenkielellä annettavia palveluja.

Svensspåkiga har endligt lagen rättighet till service på egen språk. Men lagen gör oss finsspråkiga inte svensspråkiga, inte ens svenskkunniga. Det behövs mera utbildning till t.ex. vårdpersonal och läräre på svenska, för att säkra service på svenska. Det borde också finnas möjligheter för finnsspråkiga att användä svenska aktivt, annars kan vi inte nå språklagens krav.

Kielilaki siis määrittelee omankielisen palvelun tarpeen ruotsinkielisten osalta. Muita kieliä puhuvia ei suojaa asema kansalliskielenä, eikä kielilaki. Kielilain voi kuitenkin ajatella määrittelevän hyvän palvelun laatutason kielellisestä näkökulmasta. Tarkastuskertomuksessa kiinnitetään huomiota eri kieliryhmien lisääntymiseen Helsingissä. Päivähoidossa lapsista 10% puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea tai ruotsia, ja tämä osuus kasvaa. Ruotsinkielisten palveluiden kohdalla on jo todettu että edes kieliopinnot eivät takaa kykyä tarjota palveluita ruotsiksi.

Helsingin tuleekin aktiivisesti rekrytoida tehtäviinsä ainakin suurimpien kieliryhmien edustajia. Tällöin voitaisiin päiväkodissa tarjota lapsille myös heidän äidinkieltään taitava hoitaja. Muissa palveluissa tulkkien tarve vähenisi, kun palvelutarjontaa olisi usealla kielellä. Useat virastot ovat jo panostaneet palvelutarjontaan muunkielisille, mutta tässä tulee ottaa aktiivisempi rooli. Kulttuurikeskus Caisa ei riitä takaamaan että Helsinki on kansainvälinen, suvaitsevainen ja monikulttuurinen, vaan näiden arvojen pitää näkyä kaupungin kaikessa toiminnassa.

Ei kommentteja: